Asiointi ja matkustaminen

Jaksamiseen liittyvä vinkki

Itse innostun herkästi uusista asioista. Minun on myös vaikea sanoa ei, jos minua pyydetään johonkin mukaan. Olenkin joutunut tosi paljon harjoittelemaan sitä, etten sovi päiviäni liian täyteen. Jotta arkeni sujuu joustavasti, tarvitsen joka päivä rauhoittumisaikaa. Tarvitsen myös viikkotasolla päiviä, joissa on melko vähän sovittuja asioita/menoja. Huomaan selkeästi sen, että liian täyteen sovitut päivät heijastuvat herkästi …

Jaksamiseen liittyvä vinkki Lue lisää »

Liikkumisen maltillinen lisääminen

Olen jo pidempään halunnut lisätä liikkumistani. En kuitenkaan saa itseäni varsinaisille lenkeille. Toimiva ratkaisu on ollut kulkea pienet asiointimatkat kävellen tai pyörällä. Joskus saatan myös jättää auton hieman kauemmas parkkiin, jotta askelia kertyisi edes pikkuisen tavallista enemmän. Olen myös ryhtynyt käyttämään portaita hissin sijaan.

Paikoissa käyminen

Kirjoitan itse ahkerasti Google mapsiin arvosteluita autistikokemuksella paikoista joissa olen käynyt. Kirjoitan mahdollisimman tarkasti tapahtumien kulusta, aistiesteellisyydestä ja fyysisestä esteellisyydestä. Muita arvosteluja lukemalla voi saada paikoista hyvän käsityksen ennakkoon jos nettisivut eivät sitä tarjoa.

Be Okay -sovellus

Sovellus on kehitetty ahdistuksen ja paniikkikohtausten hallintaan rauhoittavan äänimaailman ja hengitystekniikan avulla. Sovellukseen saa lisättyä yhteystiedon, jolle voi helposti soittaa suoraan sovelluksesta nappia painamalla sekä omia kuvia, jotka tuovat iloa itselle. Sovelluksen kalenteriin voi kirjata ahdistus– ja paniikkikohtauksia, jolloin voi muun muassa tunnistaa kohtauksia laukaisevia tekijöitä. Vaikka sovellus on englanninkielinen, ei kielitaitoa välttämättä tarvita sovelluksen …

Be Okay -sovellus Lue lisää »

I Love Hue -sovellus värien järjestelyyn

Sovellus perustuu värien havainnointiin. Tarkoituksena on järjestellä värit oikeaan järjestykseen. Peli vaikeutuu tasoittain, mutta jo pelattuja aiempia tasoja pystyy helposti pelaamaan uudelleen vain järjestämisen ilosta. Pelin asetuksista saa laitettua pisteytyksen näyttämisen pois päältä, jolloin voi keskittyä vain värien järjestämiseen, minkä moni kokee palauttavana ja rentouttavana. Osa kokee, että tällainen järjestelyä vaativa peli helpottaa esimerkiksi matkustamista, …

I Love Hue -sovellus värien järjestelyyn Lue lisää »

Sorting Therapy -sovellus palautumisen tueksi

Ilmaisella, vain iOS käyttöjärjestelmälle saatavalla yksinkertaisella sovelluksella voi rentoutua järjestelemällä värejä. Sovelluksessa ei ole tavoitetta, kuten eri tasoja, aikaa tai pisteitä, vaan sen tarkoituksena on yksinkertaisesti vain järjestellä erilaisia värimaailmoja. Sovellus ei sisällä ääniä tai muita ärsykkeitä, joten järjestelyä voi hyvin tehdä esimerkiksi julkisessa liikennevälineessä, joka voi jollekin olla jo itsessään kuormittava kokemus. Ilmaiseksi saatavilla …

Sorting Therapy -sovellus palautumisen tueksi Lue lisää »

Google maps asioinnin ja matkustamisen tukena

  Google Maps -sovellus auttaa löytämään perille itselle vieraaseen paikkaan. Voit katsoa jo edeltä, mitä reittiä kannattaa kulkea, kauanko matkaan on hyvä varata aikaa tai miltä etsimäsi rakennus näyttää. Voit valita sovelluksesta, kuljetko kävellen, pyörällä, julkisilla kulkuneuvoilla vai omalla autolla. Street view -näkymän avulla voit katsoa myös katunäkymiä, rakennusten ulkonäköä ja muita maamerkkejä, jotka auttavat …

Google maps asioinnin ja matkustamisen tukena Lue lisää »

Scroll to Top