Palautumisen tuki
Jotta arkeni sujuu, mun on tärkeää huolehtia omasta jaksamisestani. Hengitysharjoitukset ovat ehdottoman hyviä palautumisen tukena. Hengitysharjoitteiden teho tulee tosin vasta harjoittelun myötä, eli tässä vaaditaan sitkeyttä!
Jotta arkeni sujuu, mun on tärkeää huolehtia omasta jaksamisestani. Hengitysharjoitukset ovat ehdottoman hyviä palautumisen tukena. Hengitysharjoitteiden teho tulee tosin vasta harjoittelun myötä, eli tässä vaaditaan sitkeyttä!
Olen todella huono heräämään aamuisin. Ja vaikka nousenkin ylös, ajatuksenjuoksuni on pitkääm ”tahmeaa”. Tämän takia en sovi mitään aamuihin, jos se suinkin on mahdollista. Saan selkeästi enemmän annettua esimerkiksi työssäni, kun olen herännyt kunnolla.
Jotta mun arki rullaa, mun on tärkeää sovittaa riittävästi pieniä lepohetkiä osaksi omaa arkea. Esimerkiksi lepohetki vasta koulu- tai työpäivän jälkeen ei riitä mulle. Sen sijaan joudun ottamaan pieniä relaamishetkiä useasti päivän aikana. Mulle palauttavaa voi olla vaikka pieni kävely työpaikan ympäri tai vetäytyminen hetkeksi hiljaisempaan tilaan. Samoin piirtely tai muu pieni mukava tekeminen palauttaa …
Itse innostun herkästi uusista asioista. Minun on myös vaikea sanoa ei, jos minua pyydetään johonkin mukaan. Olenkin joutunut tosi paljon harjoittelemaan sitä, etten sovi päiviäni liian täyteen. Jotta arkeni sujuu joustavasti, tarvitsen joka päivä rauhoittumisaikaa. Tarvitsen myös viikkotasolla päiviä, joissa on melko vähän sovittuja asioita/menoja. Huomaan selkeästi sen, että liian täyteen sovitut päivät heijastuvat herkästi …
Itse olen aamu-uninen ja herkästi venytän heräämistä. Itselläni toimii se, että laitan kännykän kauemmas sängystä herättämään. Kun joudun nousemaan sängystä, en sen jälkeen enää palaa sänkyyn tai torkuta kelloa. Näin saan aamun käyntiin suunnittelemassani aikataulussa, mistä tulee hyvä mieli.
Kirkasvalolamppu auttaa siinä, että saan itseni aamuisin ”käyntiin”. Varsinkin pimeinä vuodenaikoina hyödyn selkeästi siitä, että otan ”valoannoksen” heti herättyäni. Tämä on helpottanut myös vuorokausirytmin säännöllisenä pitämistä.
Vuorokausirytmini keikahtaa herkästi melko myöhäiseksi. Olen tosi tietoisesti opetellut menemään ajoissa nukkumaan ja ennen kaikkea heräämään tiettyyn aikaan. Herään aina samaan aikaan – oli arki tai viikonloppu. Aamuheräämisiä ”tehostan” sillä, että menen aina hetkeksi parvekkeelle, koska luonnonvalo auttaa tosi paljon ”käyntiin pääsemisessä”.
Minulle nukahtaminen hiljaisuudessa on todella vaikeaa. Laitan aina jotain taustaääntä soimaan ja hyödynnän ajastinta, jotta taustaääni ei soi koko yötä. Iltaisin kuuntelen joko musiikkia tai erilaisia kohinoita (esimerkiksi valkoinen ja vaaleanpunainen) – ne auttavat minua rauhoittumaan ja sitä kautta nukahtamaan.
Herkälle nukkujalle pimennysverhot ovat ehdottoman hyvä apu! Valoisat yöt ovat itselle ihan myrkkyä ja pimennysverhoista on ollut selkeästi hyötyä.
Olen aina ollut herkkäuninen ja nukahtaminen on ollut vaikeaa. Mua on auttanut se, että olen alkanut RAUHOITTAA ILTOJANI RIITTÄVÄN AJOISSA. Käytännössä rauhoittuminen tarkoittaa sitä, että himmennän vaikka valoja hyvissä ajoin, suljen telkkarin ja jätän puhelimen selailun pois. Iltaisin saatan vaikka tehdä ristikoita, sudokuita, lukea kirjoja, kuunnella musiikkia jne. Selkeästi ulkoisten puitteiden rauhoittaminen rauhoittaa myös mun …