Yksityishenkilöille
Palvelut yksityishenkilöille
Kokeilimo tarjoaa yksityishenkilöille, perheille ja läheisille muistia tukeviin ja muistisairaan kotona edistäviin ratkaisuihin liittyvää henkilökohtaista neuvontapalvelua. Esittelyssä olevia tuotteita pääsee testaamaan kodinomamisessa ja rauhallisessa ympäristössä. Palvelusta voi saada apua esimerkiksi niissä tilanteissa, kun oma tai läheisen elämäntilanne on muuttunut, liikkuminen tai tavalliset arkiaskareet ovat syystä tai toisesta hankaloituneet.
Kokeilimon tutustumiskäynnille varataan etukäteen aika ja käynnin sisältö määritellään asiakkaan tarpeiden mukaan. Neuvontakäynnille voi tulla yksin, läheisen tai esimerkiksi fysioterapeutin, avustajan tai sosiaalityöntekijän kanssa.
Kokeilimoon ovat tervetulleita tutustumaan myös ammattilaiset tai kuka tahansa aiheesta kiinnostunut.
Vuokraustoiminta
Osa Kokeilimossa esittelyssä olevista tuotteista on vuokrattavissa kotitestaukseen. Vuokra-aika on 1 viikko.
Varaa oma tutustumiskäyntisi: